Keväinen tyhy-päivä

16.4.2024

Vuodenvaihde ja kulunut kevät on ollut Järvi-Suomen Terveyden hallinnon tiimille muutoksen aikaa. Olemme saaneet uusia työkavereita, uusia työtehtäviä, olemme jakaneet vastuuta ja samalla hioneet yhteen tiimityötämme. Nyt olemme jo pitkällä keväässä ja pääsimme yhdessä viettämään Tyhypäivää Kuopion Nilsiään Tahkolle.

Jalkauduimme Tahkon mäkisiin maisemiin virkistäytymään. Tai tällä kertaa jalkoihin laitettiin lumikengät ja korvien väliin rutkasti reipasta mieltä. Osalle meistä lumikenkäily oli hyvinkin tuttua, toisille taas jotain ihan uutta ja kummallista.

     

Hankikantoa ei pahemmin matkalla nähty, vaan taivaalta porottava kevätaurinko oli sulattanut lumen pinnalle sohjoa, joka teki omat haasteensa matkan kulkuun.

Kuljimme lumikengillä metsän halki kohti Mäkiaution laavua. Kevään merkit olivat jo vahvasti ilmassa, auringon lämmittäessä matkaamme. Laavulle saavuttuamme pääsimme nauttimaan ansaituista eväistä ja hienoista maisemista, jotka avautuivat Tahkon kylälle.

Tyhypäivä tavoitteensa mukaisesti toi meille mukavan rentouttavan päivän, jossa saimme yhdessä nauttia raittiista ilmasta luonnon ympäröimänä sekä tietysti ottaa käyttöön omat Kupilkamme. Nautitaan nyt kaikki tästä valosta ja lämmöstä, mikä selättää talven kesäksi.

 

Järvi-Suomen Terveyden hallinnon tiimi toivottaa iloa ja valoa sinun kevääseesi!

Jokohan sinun Kupilkasi on päässyt retkeilyn makuun?

Muita artikkeleita

Hallinnon tiimin esittely: Toimitusjohtaja

27.2.2025

Hallinnon tiimin esittely jatkuu! Tällä kertaa esittelyvuorossa toimitusjohtaja Markku.  Nimi Markku Hämäläinen Mikä on sinun työtehtäväsi Järvi-Suomen Terveydessä? Toimitusjohtajana vastaan […]

Lue lisää