Markus Orava on Järvi-Suomen Terveyden uusi toimitusjohtaja

10.6.2026

Järvi-Suomen Terveys Oy:n hallitus on valinnut Markus Oravan yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä elokuun alussa. Markuksella on pitkä kokemus terveydenhuollon liiketoiminnasta ja organisaatioiden johtamisesta sekä yksityisellä sektorilla että julkisen sektorin rajapinnassa. Hän on työskennellyt useissa terveydenhuoltoalan johtotehtävissä, joista viimeksi Sairaala Ortonissa, missä hän toimi toimitusjohtajana. Aiemmin hän on työskennellyt myös lääketeollisuudessa ja konsulttina. Koulutukseltaan Markus Orava on kauppatieteiden tohtori.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Sami Sipilä toivottaa Markus Oravan lämpimästi tervetulleeksi Järvi-Suomen Terveyden uudeksi toimitusjohtajaksi. “Olemme erittäin iloisia, että saamme Markuksen laajan osaamisen, ei pelkästään yhtiön, vaan myös koko Itä-Suomen yhteistyöalueen käyttöön. Yhtiön omistajien taloudelliset ja tuotannolliset haasteet odottavat kustannustehokkaita ratkaisuja myös Järvi-Suomen Terveydeltä, jotta voimme entistäkin paremmin tukea omistajiemme palveluorganisaatioita ja operatiivista johtoa. Uskomme Markus Oravan olevan juuri oikea henkilö johtamaan yhtiötämme seuraavaan yhteistyön vaiheeseen”, toteaa Sipilä.

“Kiitän Järvi-Suomen Terveyden hallitusta luottamuksesta valitessaan minut yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Järvi-Suomen Terveydessä minua kiinnostavat erityisesti uudenlainen lähestymistapa terveydenhuollon ammattilaisten rekrytointiin ja työskentelymahdollisuuksiin. Myös mahdollisuus työskennellä samanaikaisesti neljän hyvinvointialueen osaajien kanssa etsien erilaisia ratkaisuja asiakkaidemme haasteisiin – sekä taloudellisiin että tuotannollisiin – on innostavaa”, kommentoi Markus Orava valintaansa yhtiön toimitusjohtajaksi.

Toimitusjohtajan tehtävä tuli avoimeksi nykyisen toimitusjohtajan Juha Raution siirtyessä elokuussa Pirkanmaan hyvinvointialueen konserniyhtiön Tuomi Logistiikka Oy:n toimitusjohtajaksi.

Lisätietoa:
Sami Sipilä, hallituksen puheenjohtaja
sami.sipila@etelasavonha.fi, puh. 044 770 0577

Muita artikkeleita

Yleislääkäri

17.7.2026

Pohjois-Savon hyvinvointialue etsii yleislääkäriä Iisalmen ja Kiuruveden terveysasemille. Aloitus on mahdollisimman pian ja työ jatkuu vähintään vuoden loppuun asti. Työ […]

Lue lisää

Reumatologi Savonlinnaan

13.7.2026

Etsimme reumatologian erikoislääkäriä Etelä-Savon hyvinvointialueelle Savonlinnan keskussairaalaan. Työ alkaa 17.8.–1.9. välisenä aikana, tarvittaessa aloitusajankohdasta voidaan sopia erikseen. Työsuhteen arvioitu kesto […]

Lue lisää

Järvi-Suomen Terveys Oy:n uusi hallitus

30.4.2025

Järvi-Suomen Terveys Oy:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 29.4.2025. Kokouksessa valittiin uusi hallitus, jonka jäseniksi nimettiin Keski-Suomen hyvinvointialueelta HR-johtaja Eija-Liisa Heikkilä, Etelä-Savon hyvinvointialueelta […]

Lue lisää