Henkilöstökokemus erinomaisella tasolla!

5.12.2024

Marraskuussa 2024 toteutettu Henkilöstökokemus -kyselymme tulosten perusteella eNPS-tuloksemme oli 48,97 eli erinomaisella tasolla! Henkilöstökokemus -kyselyn keskiarvo asteikolla 1-10 oli 8.5. Kyselyn kuuden (6) mitattavan osa-alueen kaikki tulokset ovat parantuneet edelliseen, toukokuussa 2024 toteutettuun kyselyyn verrattuna.

Henkilöstömäärämme oli 30.11.2024 työsopimussuhteisten työntekijöiden osalta huimat 888 henkilöä. Lisäksi meillä on ammatinharjoittajia tai kumppaneiden kautta työskenteleviä erikoisosaajia noin 100. Toimintamme volyymi on vuonna 2024 kasvanut kiitettävästi ja kasvusta huolimatta olemme pystyneet kehittämään kokonaisvaltaisesti toimintaamme.

Otamme tuloksen ilolla ja nöyränä vastaan, mutta samalla tarkasti analysoiden. Kiitos henkilöstöllemme erinomaisesta tehdystä työstä sekä arvokkaasta palautteesta toiminnan kehittämiseksi!

Muita artikkeleita

Järvi-Suomen Terveys Oy:n uusi hallitus

30.4.2025

Järvi-Suomen Terveys Oy:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 29.4.2025. Kokouksessa valittiin uusi hallitus, jonka jäseniksi nimettiin Keski-Suomen hyvinvointialueelta HR-johtaja Eija-Liisa Heikkilä, Etelä-Savon hyvinvointialueelta […]

Lue lisää

Kevään henkilöstökysely 2025

17.4.2025

Järvi-Suomen Terveyden vuoden ensimmäinen henkilöstökysely on saatu päätökseen, kiitos kaikille vastanneille! Henkilöstökyselyjen avulla Järvi-Suomen Terveys haluaa työnantajana vahvistaa edelläkävijyyttä pitkäjänteisesti […]

Lue lisää