Hallinnon tiimin esittely: Taloushallinnon assistentti

5.2.2025

Hallinnon tiimin esittely jatkuu! Seuraavana esittely vuorossa taloushallinnon assistentti Minna. 

Nimi
Minna Kolari

Mikä on sinun työtehtäväsi Järvi-Suomen Terveydessä?
Työtehtäviäni ovat yhtiön myyntilaskujen hoitaminen, HR-assistentin sijaistaminen sekä muut yleiset toimistotehtävät.

Mikä on parasta työssäsi?
Parasta työssäni on mahdollisuus työskennellä itsenäisesti, mutta myös yhdessä muun hallinnon tiimin kanssa.
Pidän myös siitä, että meillä on avoin ilmapiiri jossa jokainen pääsee kehittymään omassa työssään ja kehittämään työhön liittyviä prosesseja entistä sujuvammaksi.

Mitä tykkäät tehdä vapaa-ajallasi?
Vapaa-ajalla mielekkäimpiä asioita ovat läheisten ihmisten ja kissani kanssa ajanvietto, reissut synnyinseudulleni Etelä-Karjalaan ja luonnossa oleminen. Erityisesti pidän viikonloppu
aamujen aikaisista aamukävelyistä luonnon rauhassa. 

Mitä muuta haluat kertoa itsestäsi?
Sain viime vuonna lahjaksi kameran, jonka myötä olen innostunut oppimaan lintulajeja ja niiden kuvausta. Siksi odotankin jo innolla kevään mukana tulevia muuttolintuja.

Muita artikkeleita

Järvi-Suomen Terveys Oy:n uusi hallitus

30.4.2025

Järvi-Suomen Terveys Oy:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 29.4.2025. Kokouksessa valittiin uusi hallitus, jonka jäseniksi nimettiin Keski-Suomen hyvinvointialueelta HR-johtaja Eija-Liisa Heikkilä, Etelä-Savon hyvinvointialueelta […]

Lue lisää

Kevään henkilöstökysely 2025

17.4.2025

Järvi-Suomen Terveyden vuoden ensimmäinen henkilöstökysely on saatu päätökseen, kiitos kaikille vastanneille! Henkilöstökyselyjen avulla Järvi-Suomen Terveys haluaa työnantajana vahvistaa edelläkävijyyttä pitkäjänteisesti […]

Lue lisää